15.05.2009
Jukurit yhtiöittää edustusjoukkueen toiminnan
Mikkelin Jukurit on perustanut osakeyhtiön, johon seura siirtää edustusjoukkueen toiminnan. Jukurit HC Oy:n perustanut Jukurit ry on käynnistänyt osakeannin, jolla laajennetaan yhtiön omistuspohjaa ja kerätään yhtiöön uutta pääomaa. Kiinnostus osakeantia kohtaan on ollut hyvä ja tavoitteena on viedä osakeanti päätökseen kesäkuun loppuun mennessä.
Yhtiöittäminen on yksi askel kehitystyössä, jota seurassa on tehty matkalla kohti SM-liigaa. SM-liigajoukkueet toimivat kaikki jo osakeyhtiömuotoisina ja myös Mestiksessä ollaan menossa samaan suuntaan.
- Jukurit toimii jo nyt noin 900 000 euron liikevaihdolla ja vastaa siten keskisuurta yritystä. Siksi on luontevaa siirtyä toimimaan myös juridisesti osakeyhtiömuodossa, toteaa seuran puheenjohtaja Jukka Toivakka.
Uuden yhtiön tavoite on kehittää Kalevankankaan jäähallia monipuoliseksi ja korkeatasoiseksi tapahtuma-areenaksi. Tarkoituksena on käyttää osa osakeannissa kerättävästä pääomasta jäähallin kehittämiseen. Jäähallin yleisöpalvelutilojen parantaminen on tärkeää yhtiön liikevaihdon kasvattamiselle.
Jukurit on myös solminut yhteistyösopimuksen SM-liigaseura SaiPan kanssa. Sopimus kattaa yhteistyön sekä edustusjoukkue- että A-junioritasolla. Jukurit saa yhteistyön myötä SM-liigatasoisia pelaajia joukkueeseensa ja jukuripelaajilla on mahdollisuus pelata SM-liigaa tulevalla kaudella SaiPan riveissä. Tällä tavoin varmistetaan kummankin joukkueen pelaajien maksimaalinen kehitys kauden aikana. Jukureiden toiminnanjohtaja Toni Maczulskij korostaa, ettei Jukurit ole ryhtymässä SaiPan farmiseuraksi. Sopimus on voimassa tulevan kauden ja sen jatkosta päätetään kevään 2010 aikana.
Lue lisää SaiPan ja Jukureiden välisestä yhteistyöstä SaiPan nettisivuilta.