Talaksen toiveissa terveyttä ja peliaikaa

17.11.2008

Kesken kauden Vaasan Sportista Jukureihin siirtyneen Markus Talaksen viime kaudet ovat olleet vaikeita. Loukkaantumisten vuoksi pelit ovat jääneet vähiin.

- Vaasassa operoitiin molemmat olkapäät peräkkäin ja olin pahimmillani sivussa peleistä reilun vuoden, mies kertaa.

Vaasassa peliaikaa ei riittänyt ja Talas päätti hakea vastuuta Mikkelistä, mutta epäonni ei ole jättänyt miestä rauhaan.

- Selän kanssa on ollut ongelmia. Pystyn harjoittelemaan kevyesti, mutta kontakteja ja laukomista se ei kestä. No, tällä menolla olen sairaseläkkeellä alle 25-vuotiaana, 21-vuotias puolustaja huokaa.

Jukureissa ja Mikkelissä Talas on viihtynyt hienosti, vaikka pelit ovat jääneet vähiin.

- Törkeän hyvin on muuten mennyt. Vastaanotto on ollut todella hienoa ja joukkueessa kaikki puhaltavat yhteen hiileen, eikä mitään kuppikuntia kopissa ole, Talas kiittelee.

Siviilissä mies on rauhallinen, mutta kaukalossa tunteet saattavat kuohua.

- Pakko myöntää, että muutaman kerran on kiehunut siihen malliin, että kypärä ja ruuvitkin ovat sulaneet päähän, Kristiinankaupungista kotoisin oleva peluri virnistää

Kaukalossa esikuvana on Scott Stevens ja ulkopuolella Homer Simpson.

- Homerhan on todella perisuomalainen äijä, josta moni mies löytää itsensä, Talas heittää.

Kiekkoilua ja bingoilua

Vapaa-aikana mies on löytänyt joukkuekavereiden kanssa uuden harrastuksen. Nuoret kiekkoilijat ovat tuttu näky bingossa.

- Siellä olemme käyneet mummojen kanssa pelaamassa ja viemässä niiltä rahat pois. Muhosen Tuomas voitti juuri pääpalkintona arvokkaan lahjakortin, mies kertoo nuorten pelaajien arjesta.

Nuorella puolustajalla on edessään vielä monta kautta pelaajana. Jukureissa jatkaminen on vahva vaihtoehto.

- Täällä jatkaminen on toiveena, sillä hommat ovat toimineet hienosti. Aluksi on tarkoituksena vakiinnuttaa paikka Mestiksestä ja siitä eteenpäin, sillä vielä on paljon paikkoja näkemättä, mies valottaa tulevaisuutta.

Pelaaminen ulkomailla on myös pyörinyt mielessä. Vanha pelikaveri Oskar Osala on raivannut tiensä juniori-liigojen kautta NHL:n porteille.

- Osala ja muutama muu pelikaveri on kehoittanut tekemään videon ja lähettämään eteenpäin, mutta on jäänyt vielä aikeeksi, peluri tarinoi.

- Ruotsi voisi tulla myös kysymykseen. Pelityyli ei siellä ole kauhean agresiivista, joten Ruotsissa voisin jopa pysyä terveenä. Kieltäkin ymmärrän hyvin, mutta suostun puhumaan ruotsia vain viihteellä, Talas naureskelee.

Talas keskittyy tällä hetkellä vain kiekkoiluun. Työ ja kouluhommat ovat myös käyneet mielessä.

- Intti olisi edessä ensi kesänä Kauhavalla, mutta katsotaan jos saisi järkättyä sen lähemmäksi tai hoidettua lykkäystä.

- Työpaikkaa olen myös katsellut, mutta tällä selällä on paha hakea töitä, kun et voi nostella mitään raskasta, Talas pohtii.

Gordie Howe hattutemppu unelmissa

Talas on toisen polven jääkiekkoilija. Isä Ari Talas on myös edustanut Vaasan Sporttia. Ura alkoi hyökkääjäna, mutta myöhemmin tie vei puolustajaksi.

- Luistimet jalassa olin ensimmäistä kertaa joskus kaksi-vuotiaana. Ura alkoi Kristiinankaupungissa ja pelasin noin 9-vuotiaana myös Närpiössä. 15-vuotiaana menin sitten Vaasaan pelaamaan kiekkoa ja opiskelemaan, mutta koulut ovat jääneet nyt sivuun.

- Yleisurheilua harrastin myös, lähinnä keihästä ja lyhyitä juoksumatkoja. Jalkapalloa on myös tullut kokeilitua, nuorukainen muistelee uransa alkua.

Pelaajakortissaan Talas ilmoittaa unelmakseen jääkiekkoilijana Gordie Howe hattutempun, eli maali, syöttö ja tappelu samassa pelissä. Mistä tuo ei niin yleinen unelma tulee?

- Osalahan sen teki tuolla rapakon takana ja sieltä se on jäänyt mieleen. Valmentaja ei ehkä tuosta tappelusta tykkää, mutta jos se joukkuetta auttaa, niin antaa mennä, Talas päättää.

Suurimpana toiveena on nyt kuitenkin päästä pelaamaan.

- Nyt on tärkeintä kuntoutua ja päästä pelaamaan. Tavoitteena on pystyä auttamaan joukkuetta, eikä vain pyöriä jaloissa. Fyysistä pelaamista voisi hiukan vähentää, eli jos vaikkaa pysyisi välillä terveenäkin, epäonninen pelaaja toivoo.

Teksti: Jesse Kemppainen, kuva: Jarmo Syyli

 
Pääyhteistyökumppanit: