26.08.2008
20-vuotias laitahyökkääjä Aleksei Miasnikov on toinen venäläinen pelaaja Jukureissa. Kaudella 1992 - 93 Aleksei Denisov pelasi Jukureissa kaksi ottelua ja laukoi kaksi maalia 2.divisioonassa "iloisen itälohkon" aikoihin.
Jukureiden jääharjoitukset ovat alkamassa ja pienen etsimisen jälkeen ujon oloinen hyökkääjä löytyy pukukopista netin äärestä. Tulkin saapuessa paikalle on kiekkoilija valmis kertomaan itsestään.
Miasnikov on käynyt läpi Venäjän laadukkaan kiekkokoulun. Miesten peleistä on kokemusta muutaman kauden ajalta. Viimeisin joukkue on HK Piter St. Petersburg.
- Joukkueeseen menin mukaan 8-vuotiaana, mutta olin tietysti luistellut jo nuorempana. Muita lajeja en harrastanut vakavasti.
- Osa joukkuekavereista pelaa nyt Venäjän pääsarjassa. Itse pelasin maan toiseksi ja kolmanneksi korkeimmalla tasolla, hiljainen nuorukainen kertoo.
Jukureiden kanssa mies teki sopimuksen kesäkuussa. Miasnikovilla on kokemusta myös muista suomalaisista joukkueista.
- Harjoittelin Jyväskylässä keväällä JYPin ja D-Teamin mukana. Halusin tulla Suomeen, koska täällä on paremmat harjoitteluolosuhteet kuin Venäjällä.
Haastatteluhetkellä mies on ollut Mikkelissä viikon verran. Alkuvaikutelma Pietarista kotoisin olevalla Miasnikovilla on hyvä. Mikkeliin mies on tutustunut pyöräilemällä.
- Asunnot on täällä parempia kuin Venäjällä. Asun lähellä jäähallia ja on todella mukavaa, kun pääsen harjoituksiin polkupyörällä. Kaupunki vaikuttaa mukavalta ja joukkue on hyvä, mies kehuu kohteliaasti.
Joukkuekavereiden nimet ovat vielä hakusessa. Miasnikov valittelee huonoa nimimuistiaan.
- Pyysin valmentajalta nimilistan ja yritän opetella nimiä siitä. Joukkuekaverit vaikuttavat todella mukavilta.
Miasnikovin mitat ovat 182/79. Vahvuudet ovat taitopuolella venäläiseen tapaan.
- Nopeus ja luistelu ovat hyvä puolia ja niitä kehuttiin myös JYPissä. Massaa kaipaan lisää ja voisin myös ehkä syotellä enemmän, mies arvioi.
Tulevalle kaudelle mies on asettanut itselleen selkeitä tavoitteita.
- Haluan onnistua hyvin ja saada mahdollisesti ovia auki isommille kentille. Haluan myös lisää massaa ja voimaa, mies nauraa.
Mikkelissä mies keskittyy pelkkään kiekkoiluun. Miasnikov aikoo paneutua myös suomenkielen opiskeluun.
- Vapaalla aion ulkoilla ja käydä kaupoissa. Viihdyn myös hyvin kotona. Nettiyhteys puuttuu vielä, mutta voin käyttää sitä hallilla.
Mikkelissä nuorukainen asuu soluasunnossa yhdessä Jimi Santalan kanssa. Välillä ajatukset karkaavat myös kotimaahan.
- Tyttöystävää ja vanhempia on välillä kova ikävä, mies tunnustaa.
Teksti: Jesse Kemppainen, kuva: Jarmo Syyli