Hane, uusi sinikeltainen ääni

Hannu Häyhänen vastaa Jukureiden kotiotteluiden kuulutuksista
Kalevankankaalla. Hane korvaa näin legendaarisen Heikki ”Sidi” Siitosen,
joka siirtyi selostamaan viikinkipaitojen web-lähetyksiä. Häyhäsen
mukaan haastetta ei tarvinnut pitkään miettiä, kun täky heitettiin eteen
kesällä.
 - Helppoa oli lähteä mukaan, mukavaahan se on katsella hyvältä paikalta
paikallista hyvää kiekkoa, uusi sinikeltainen ääni naurahtaa.
 
Hieman miestä tosin arvelutti astua Siitosen jättämiin suuriin
saappaisiin. Se olikin hänen mukaansa ainoa asia, joka etukäteen hommassa
mietitytti.
- Nöyränä oppipoikana lähden täyttämään legendan saappaita.
Tietenkään en lähde suoraan plagioimaan Sidiä, enkä siihen pystyisikään. Tarkoitus
on tuoda hommaan omat juttuni ja sitä kautta uutta väriä mukaan, Häyhänen
naulaa.
 
Häyhänen on ollut tuttu näky Kalevankankaalla Jukureiden pelatessa jo
toistakymmentä vuotta. Kärsiikö pelin intensiivinen seuraaminen nyt
uuden pestin myötä?
- Tietysti se vähän kärsii ja nyt hommassa on oltava erilailla
hereillä. Hyvin peliä pystyy yhä seuraamaan ja nyt ollaan pelin ytimessä sitä
seuraamassa. Onhan tuo suurien tunteiden paikka ja koskaan ei tiedä,
milloin lentää esimerkkinä hammassuojat syliin.
 
Debyytti kuuluttajana tapahtui lokakuussa TV-pelissä Jokipoikia vastaan.
Suuria perhosia ei miehen mukaan vatsassa ollut. Kokemusta esiintymisestä
on tullut paljon myös rock-keikoilta, jossa hän on hillunut ja heiluu
yhä kitaran varressa yhtyeissä Baltix ja No One Knows.
- No, tajutessani sen olevan Canal+n TV-peli, niin mielessäni kävi, että
perhana, mitä tästäkin tulee. Isompia huteja ei sitten kuitenkaan tullut
ja Sidi oli hommassa hyvänä tukena, Häyhänen kertaa.
 
 Jotain pientä jäi hampaankoloon, mutta tekevälle sattuu ja virheistä
oppii. Häyhänen lähtee siis nöyränä hommaan ja palautetta saa antaa
vaikka hallin käytävillä.
- Muutamat kuulutukset tulivat viiveellä, sillä en tunne pelaajia niin
hyvin kuin Sidi ja en heti ollut kartalla, mitä nyt tapahtui. Seuraavissa
otteluissa timingit ovat olleet jo paremmin kohdallaan.
 
Kuuluttajan hommaan kuuluu muutakin kuin heittää se kahvi kitusiin ennen
peliä ja istahtaa omalle paikalleen nauttimaan pelistä.
- Luonnollisesti tsekkaan kokoonpanot ja yritän sieltä löytää hyviä
täkyjä, millä nostaa tunnelmaa kaivamalla erilaisia persoonia esiin.
Hallilla menee noin neljä tuntia ja kaikkiaan yksi tapahtuma vie noin
viisi tuntia päivästä, mies taustoittaa.
 
Kuinka onnistua välttämään ne pahimmat sammakot ja lipsahdukset
karkaamasta eetteriin?
- Sidi antoi hyvän neuvon hommaan. Niin kauan, kun et tiedä mitä sanoa,
pidä mikki kiinni. Ja kuuluttajalle homma on helppoa, eli tuomari kertoo
tapahtuman toimitsijalle, joka kertoo sen minulle. Ollaan vaan hereillä ja
hoidetaan kuulutukset ajallaan ulos, Hane tiivistää.
 
Entä sitten ottelutapahtuman kehittäminen vieläkin paremmaksi maksavalle
yleisölle. Keskustelupalstoilla parran pärinää on aiheuttanut muun
muassa musiikin volyymitaso.
 - Musiikin tasohan on Mikkelissä aivan loistavaa, mielestäni jopa
parempaa kuin vaikka HIFK:in peleissä, jossa on tullut aika paljon vierailtua.
Mielestäni se musiikin soiminen kuuluu ottelutapahtumaan, intohimoinen
HIFK-fani kiittelee.
- Tietysti voi miettiä kuinka vielä kehittää tapahtumaa. Ehkä ne
kiekon reikään laukomiset on jo nähty ja oman aikansa tapahtumia. Kiinnostaako
porukkaa vaikka erätauoilla erilaiset haastattelut, mies pohtii.
 
Omat kiireensä miehelle tuovat bändikuviot. Kitara soi kahdessa eri
yhtyeessä, joista Baltix julkaisee joulukuussa EP-levyn ja keikkaakin
pukkaa mukavasti.
 
- Se on nyt iso prioriteetti ja homma katsotaan kunnolla loppuun saakka,
eikä tarvitse sitten vanhana kiikkustuolissa katua. Baltix soittelee
suomirokkia ja levynjulkistamiskeikka on Jälkipelissä joulukuun alussa.
No One Knows on bilebändi, joka veivaa pääasiassa covereita, rock-kukko
vinkkaa lopuksi.
 
Jesse Kemppainen, 4.11.2011
 
Infolaatikko: 
* 38-vuotias
* Perhe, vaimo Satu ja 5-vuotias poika Oliver
* Työskentelee Etelä-Savon ammattiopistossa koulunkäynnin ohjaajana
* Pelannut jalkapalloa edustustasolla mm. SavU:ssa maalivahtina
* Intohimoinen HIFK-fani

 
Pääyhteistyökumppanit: